Päivän huhu: Vladimir Putinista tuli isoisä

Bulgarialaisen Btvnews–uutissivuston mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin tytär Maria on synnyttänyt lapsen. Sivuston julkaiseman uutisen mukaan lapsi syntyi keskiviikkona aamulla. Sekä lapsi että äiti ovat uutissivuston julkaiseman uutisen mukaan hyvässä kunnossa.

Btvnews-sivuston mukaan venäläisiä uutispalveluja on neuvottu olemaan kommentoimatta lapsen syntymää, venäläinen uutispalvelu Ridus.ru uutisoi torstaina. Btvnews kertoo, että tieto lapsen syntymisestä on kuitenkin venäläistenkin uutispalvelujen tiedossa. Samaisen lähteen mukaan Vladimir Putin olisi jo ehtinyt vierailla synnytyslaitoksella. Bulgarialaislähteen uutisessa ei tosin kerrota, missä päin Bulgariaa tämä synnytyslaitos sijaitsee.

Asiasta ei ole julkaistu mitään virallisia tiedotteita eikä esimerkiksi presidentinhallinnon lehdistöosasto ole vahvistanut huhua. Tästä huolimatta useat venäläiset uutissivustot ovat jo ehtineet julkaista uutisen torstain aikana. Esimerkiksi venäläinen kaapelikanava Dozhd on tosin epäillyt, että uutisessa olisi kyse bulgarialaisten matkatoimistojen mainoskikasta.

Uutisen todenperäisyyden todentaminen saattaa osoittautua vaikeaksi, koska presidentin kahta tytärtä on varjeltu tehokkaasti medialta.

Vladimir Putinilla on kaksi tytärtä, vuonna 1985 syntynyt Maria ja vuonna 1986 syntynyt Katerina.

Kommentit

kommenttia

Aiheet: ,

Back to top