Mahorkka

Suomalainen Venäjä-blogi

Lada Arkisto

Torstai

13

Syyskuu 2012

0

KOMMENTIT

Lada onkin lotja

Kirjoittanut , Julkaistu osastolla Yhteiskunta

Aina sitä oppii jotain uutta. Oli meikäläisenkin elettävä peräti 36-vuotta ennen kuin havahduin tietoon, että automerkki Ladan nimi tarkoittaa lotjaa! Kun Neuvostoliitto ryhtyi 1970-luvulla markkinoimaan uutta automerkkiä Keski-Eurooppaan, piti automerkin venäjänkieliselle nimelle Жигули (Zhiguli) keksiä eurooppalaisiin kieliin paremmin sopiva nimi. Zhigulin äänneasu nimittäin muistutti liiaksi eurooppalaisissa kielissä yleistä Gigolo-sanaa. Tilalle kehiteltiin nimi Lada. Nimi pohjautuu [...]

Torstai

30

Elokuu 2012

0

KOMMENTIT

Lada Kalina sai tuoreet kuoret

Kirjoittanut , Julkaistu osastolla Talous

Lada Kalinan facelift vuodelle 2013 on esitelty Moskovan kansainvälisessä autonäyttelyssä. Facelift-malli eroaa edeltäjästään etumaskin sekä uudelleen muotoiltujen takavalojen osalta. Myös auton sisusta on muuttunut muistuttamaan Ladan Granta mallia. Modernisoidun Kalinan tuotanto oli alun perin määrä käynnistyä jo tänä vuonna, mutta nykyversion suosiosta johtuen tuotannon käynnistäminen on päätetty siirtää ensi vuodelle. Messuilla esiteltiin myös Ladan konseptimalli [...]

Torstai

30

Elokuu 2012

0

KOMMENTIT

Lada XRAY esiteltiin Moskovan autonäyttelyssä

Kirjoittanut , Julkaistu osastolla Talous, Yhteiskunta

Keskiviikkona ovensa avannut Moskovan kansainvälinen autonäyttely esittelee Ladan tuoreimman konseptimallin. Konseptin on arvioitu ennakoivan Ladan uutta muotoilulinjaa. XRAY niminen -konsepti on Ladan uuden pääsuunnittelijan Steve Mattinin ensimmäinen Lada-malli. Brittiläinen suunnittelija siirtyi Ladalle Volvon varajohtajan ja pääsuunnittelijan pestistä vuonna 2011. Mattinin Venäjälle siirtymisen myötä Moskovaan perustettiin AvtoVAZ:in uusi suunnittelutoimisto.  

Tiistai

15

Toukokuu 2012

0

KOMMENTIT

Lada ja muut itäautot neuvostoliittolaisissa automainoksissa

Kirjoittanut , Julkaistu osastolla Media

Neuvostoliitto alkoi suunnitella Zhiguli-henkilöautojen ulkomaanvientiä jo 1970-luvun alussa. Yksi ensimmäisistä vientiin liittyneistä ongelmista oli auton nimi: Zhiguli nimittäin muistutti liiaksi sanaa ”zhigolo”, joka on useassa kielessä kirosana. Länsimarkkinoilla Zhigulista tuli Lada ja näin edullisen perheauton maailmanvalloitus pääsi käynnistymään. Ensimmäiset erät Ladoja lastattiin ulkomaanmyyntiin vuonna 1971 ja kohdemaita tuolloin olivat Jugoslavia, Belgia, Hollanti ja Suomi. Ladaa [...]

Perjantai

4

Toukokuu 2012

0

KOMMENTIT

Lada vaihtaa kansallisuuttaan

Kirjoittanut , Julkaistu osastolla Talous

  Autonvalmistaja-allianssi Renault-Nissan ja venäläinen valtionyhtiö Rostehnologii ovat päättäneet muodostaa uuden yhteisyrityksen, jonka hallintaan siirtyy pääomainvestointien myötä 74,5 prosentin osakepaketti AvtoVAZ:ista. Renault-Nissan tulee omistamaan osakepaketista enemmistön, eli 67,13 prosenttia. Tällä hetkellä Renault-Nissanin hallussa on 25% Ladoja valmistavasta AvtoVAZ:ista. Sopimuksen mukaan Renault-Nissan investoi tulevien vuosien aikana AvtoVAZ:iin yhteensä 750 miljoonaa yhdysvaltain dollaria. Renault maksaa potista 300 [...]

Perjantai

13

Huhtikuu 2012

0

KOMMENTIT

”Laatikkoladojen” valmistus Venäjällä loppuu 30-vuoden jälkeen

Kirjoittanut , Julkaistu osastolla Talous

Autokonserni AvtoVAZ on päättänyt lopettaa Ladan viimeisen ”klassikkomallin”, eli Lada 2107:n valmistuksen. Mallin tuotanto pysähtyy IZhAvton tehtaalla ensi viikolla. AvtoVAZ:in edustajien mukaan lopettamispäätöksen taustalla on kysynnän nopea hiipuminen kyseistä mallia kohtaan. Mallia, joka jaksoi sinnikkäästi pysytellä automaailman trendivirtausten ulkopuolella, ehdittiin valmistaa Neuvostoliitossa ja Venäjällä yhtäjaksoisesti vuodesta 1982 alkaen. Suomessa mallia myytiin myös versiolla Lada 1300 [...]