Mahorkka

Suomalainen Venäjä-blogi

Suomi Arkisto

Torstai

29

Marraskuu 2012

0

KOMMENTIT

Suomi venäläismediassa: korruptoitumaton mallimaa

Kirjoittanut , Julkaistu osastolla Media, Politiikka

Negatiivisista lapsikiistauutisoinneista huolimatta Suomi esitetään venäläismediassa tavallisimmin myönteiseen sävyyn ja maata käytetään usein malliesimerkkinä hyvin toimivasta yhteiskunnasta. Esimerkiksi kuluneena syksynä valtakunnallinen NTV teki mairittelevan reportaasin Suomesta matkailumaana ja viimeksi viime tiistaina Suomi esiteltiin venäläisille korruptionvastaisen taistelun mallimaana. Valtion omistama valtakunnallinen Rossia-kanava esitti tiistaina lähes puolitoistatuntisen keskusteluohjelman, jonka teemana oli venäläisviranomaisten korruptio. Ohjelma oli jatkoa edellisellä [...]

Maanantai

27

Helmikuu 2012

0

KOMMENTIT

Pietarissa asuu 4000 suomalaista

Kirjoittanut , Julkaistu osastolla Yhteiskunta

  Autonomian viimeisinä vuosikymmeninä Pietarissa asui lähes 25 000 suomalaista. Suomalaisten asukasluvussa laskettuna Pietari olikin tuohon aikaan yksi suurimmista suomalaiskaupungeista. Pietari työllisti suomalaisia muun muassa käsityöläisinä, palvelusväkenä ja nuohoojina. Tilanne on noista ajoista muuttunut, mutta yhä edelleen Pietarissa asuuu verrattain suuri, noin 4 000 asukkaan suomalaisdiaspora. Pietari on kansainvälinen kaupunki ja siellä asuu lukuisa määrä [...]