Ukraina: ”Kaikki ovat helvetillisessä shokissa”

Kiovalainen Andrei Timofeiuk purki tuntojaan Ukrainan kriisistä Facebookissa 19. helmikuuta. Kirjoitus, jossa ryöpytystä saivat osakseen kaikki tapahtumien osapuolet, sai vuorokauden aikana huimat 25 000 Facebook-jakoa. Alla teksti kokonaisuudessaan.


Luulen, että nyt on se tilanne, kun kaikki ovat helvetillisessä shokissa kaikesta tapahtuneesta.

Ennen kaikkea shokissa ovat EU:n tyypit. He kuvittelivat olevansa helvetin kovia diplomaatteja, jotka suvaitsivat laskeutua kanssakäymiseen kolmannen maailman maan karkean barbaarihallitsijan kanssa. Hallitsija odotti heiltä hyötyjä EU-sopimuksesta, joka olisi taannut hänelle ”Suuren Euroyhdistäjän” maineen omassa banaanitasavallassaan ja vaalivoiton vuonna 2015. Diplomaattilentonsa korkeista sfääreistään tyypit eivät huomanneet sitä ratkaisevaa hetkeä, kun johtaja ei 46-miljoonaisen orjakansansa puolesta tehnytkään ratkaisuaan Valinorin, vaan Mordorin hyväksi.

Helvetin syövereistä kumpuavan byrokratian ja ukrainalaisen todellisuuden ymmärtämättömyyden vuoksi EU-tyypit sallivat alun perin rauhanomaisen protestin muuttumisen lähes sisällissodaksi. Heitä ei todellisuudessa haluttaisi ollenkaan nähdä Euroopassa pakolaislaumoja, terroristi-iskuja, panssarivaunuja ja muita riemuja. He tekevät kaikkensa estääkseen sen - vaikka sitten pitämällä maan johdossa typerän barbaarijohtajan. Ongelmaksi se muodostuikin siinä vaiheessa, kun johtaja nähtävästi menetti kokonaan järkensä.

Nyt eurotyyppien pitää vastailla kotimaidensa televisiontuijottelijoiden kiusallisiin kysymyksiin kuten: ”Minkäs helvetin takia tuolla Euromaidanilla on meidän lippujemme vieressä natsitunnuksia?”; tai ”Jos he kerran ovat niin rauhanomaisia, niin minkä helvetin takia he nakkelevat Molotovin-koktaileja kohti poliiseja?”, tai ”Haluavatko he tosiaan niin kovasti EU:iin? Entäs jos me emme halua yhteisöömme 46 miljoonaa barbaaria?”. Samalla EU joutuu vakuuttelemaan, että tilanne on kontrollissa ja pelkoa terroristi-iskuista ukrainalaisille ydinvoimaloille ei ole.

Eurooppa-mummo on shokissa myös siitä, että sitten Jugoslavian aikojen, se ei ollut nähnyt mitään vastaavaa. Erityisen pahasti shokissa ovat eurokomissaari Stefan Fuele ja Catherine Ashton, koska heidän diplomaattiuransa ovat vaakalaudalla. Heidän työnsä on ollut niin epäpätevää, että he EU:n edustajina päästivät täysin rauhanomaisen tilanteen muuttumaan totaaliseksi helvetiksi. Marseillen lähiössä asuva arabimaahanmuuttajakin olisi selvinnyt tästä haasteesta paremmin.

Myös Ukrainan opposition johtajat ovat shokissa. He halusivat hyödyntää Maidanin energiaa poliittisten tarkoitusperiensä ajamisessa, mutta syntyikin soppa, jota ei voi edes sanoin kuvailla. He ovat poliitikkoja - eivät kenttäjohtajia. He eivät ymmärrä alkuunkaan, mitä kaikella tällä liikehdinnällä pitäisi tehdä.

Heillä on käsittämättömän vaikea haaste. Toisaalta pitäisi esittää tulenpalavaa vallankumouksellista, jotta päähän potkijoiden kansoittamilla barrikadeilla heitä ei syöstäisi lavalta helvettiin. Toisaalta heidän pitää määrätietoisesti itkeskellä lännen liiveihin, jotta länsi uskoisi, että kyse on vain rauhanomaisesta tapahtumasta. Ja että se ei pitäisi heitä rikollisjoukkioiden päällikköinä, vaan legitiimeinä rauhanomaisen liikkeen johtajina, jotka sitten myöhemmin voitaisiin nimetä korkeisiin virkoihin. Tähän mennessä se on onnistunut huonosti. Välillä huudetaan: ”Me olemme sopineet tulitauosta” ja heti perään: ”Haistakaa sittenkin paska”. Siihen, että nämä johtajat kontrolloisivat tapahtumia, eivät he taida uskoa enää he itsekään.

Totta kai myös itse Janukovytsh on shokissa! Tilannehan näytti jossain vaiheessa vielä upealta: Noustessaan kansan alimmista kerroksista Donbassin kuninkaaksi ja selviytyessään vuoden 2004 vaalitappioista hän onnistui taivuttamaan kaikki taakseen ja takaamaan perheelleen herkkuja. Janukovytsh onnistui rakennuttamaan käyttöönsä myös palatsin kultaisine vessanpyttyineen. Kaveri onnistui kaikessa! Kaiken lisäksi, vuonna 2015 hänellä olisi ollut käsissään useita avaimia voittoon, ja siinä vaiheessa hän olisi voinut ottaa mallia Putinista ja Lukashenkasta elinikäisinä johtajina. Mutta ahneus teki tepposensa ja seikkailu EU-sopimuksen kanssa muuttuikin katastrofiksi.

Oli olemassa mahdollisuudet saavuttaa kaikki, mutta setä alkoi ottaa epävarmoja askelia, kuunnella liikaa omia ”haukkojaan”, ja nyt tilanne on äärimmäisen epätoivoinen. Kukaan ei tiedä, mitä mahdollisuuksia hänellä on enää jäljellä. 18. helmikuun jälkeen tapahtumien kulkua ei enää voi kääntää takaisin tilanteeseen: ”Olen huono presidentti, mutta selviän vuoden 2015 vaaleihin”.

Berkutin voimin kaikkia ei Maidanin aukioilta karkota ja Putinkin on jo lopen kyllästynyt miehen ainaiseen ahneuteen ja typeryyteen. Apu Putinilta tarkoittaisi myös mittavia vallan ja sijoitusten menetyksiä. Vaihtoehdoksi jää enää Donbassin tasavallan perustaminen, mutta sinne olisi poistuttava helikopterilla heti sen jälkeen kun tilanne Kiovassa muuttuu kuumaksi. Mitäpä jos Tasavallan perustaminen ei onnistukaan? Ja toisaalta, miten elää ilman palatsia ja kultaista vessanpyttyä? Entä jos karkaisi maasta? Mutta minne? Missä häntä kaivataan ilman valtaa ja sijoituksia? Ei missään. Entä jos hirttävät?

Myös presidentin lähipiirin ”haukat” ovat shokissa. Kaverit luottivat aidosti siihen, että pamppujen hakkaaminen kilpiin olisi pelästyttänyt kaikki tiehensä, koska ne kaikista ”vaikutusvaltaisimmat kaverit” tukisivat ”haukkoja”, ja koska taas kaikilla muilla, eli nörteillä, maajusseilla tai opiskelijoilla, ei olisi niin väliä. Niistä pääsisi eroon Berkutilla, sisäministeriön joukoilla sekä zombie-idiooteilla. Mutta sitä kokeiltiin kerran, kokeiltiin toisen ja kolmannenkin kerran – ja aina ilman tulosta. Eivät häivy paskiaiset. Päinvastoin: niitä on vain enemmän ja ne ovat yhä vahvempia. Kädet alkavat täristä sen jälkeen kun näkee kadulla soihtuna palavan panssariajoneuvon, joka aiemmin ylläpiti uskoa omaan voittamattomuuteen. Setä ei tietenkään petä omiaan, mutta mitäs nyt pitäisi tehdä? Armeija mukaan? Mutta kun sen kanssa ei ole tehty yhteistyötä eikä sitä ole ruokittu, kuten miliisejä ja syyttäjiä… Entä jos armeija pettää?

Berkutin rivisotilaat ovat shokissa. Berkutin taistelijat, jotka vapaa-ajallaan ansaitsivat lisätienestejä miliiseinä, kohtasivat nyt vastapuolella bisnesmiehiä, joilta he vielä vähän aikaa sitten olivat lypsäneet lahjuksia sekä jalkapallohuligaaneja, joita vastaan he olivat tapelleet stadioneilla. Alussa kaikki vaikutti hienolta: Sai liikkua suojattuna kaupungilla pamputtaen aseettomia kansalaisia ja ansaiten siitä mitaleita. Lopulta kaikki meni kuitenkin päin helvettiä.

Tyhmimmät (ja heitä on enemmistö) ovat vihaisia kaikille. He ihmettelevät, miksei Janu ole jo antanut komentoa puristaa mielenosoittajia asfalttiin ja pitävät häntä sen vuoksi jalkarättinä. Fiksummat (vähemmistössä), ymmärtävät sen, miten vaarallinen totaalinen puhdistus olisi. Ensinnäkään ei ole varmaa että se onnistuisi, mutta varmaa on sen sijaan se, että tappiot olisivat suuret, ja kultaisen vessanpytyn puolesta ei oikein houkuttele kuolla. Ja vaikka puhdistus onnistuisikin, niin selvää on sekin, että heti seuraavana päivänä berkutilaisia alettaisiin yksi kerrallaan listiä porttikonkeihin, sillä nimensä ja yhteystietonsa kotiosoitteineen ovat kaikkien tiedossa. Ja erotuksena puoluepampuista, berkutilaiset eivät ehdi paeta maasta, joten koko kansan koston ihanuuden he joutuvat kokemaan omissa nahoissaan. He haluaisivat nyt kovasti, että Janu palauttaisi kaiken niin kuin se oli, mutta mahdollisuudet siihen pienenevät päivä päivältä.

Myös Kreml on shokissa. Se pelasi ohutta KGB-peliään, tuki Donetskin bandiitteja ja kasvatti vähitellen vaikutustaan ja sijoituksiaan Ukrainassa. Pikkuhiljaa se suunnitteli puolen Ukrainan ”vapaaehtoista” liittämistä Venäjään kehittäen täällä todellisen viidennen kolonnan. Mutta nyt tämä Janukovytshin typerys alkoi ärsyttää Venäjää pelisiirroillaan ja ainaisella rahanlypsämisellään Tulliliittoon liittymisestä. Kaiken kukkuraksi se pelasi itsensä pussiin ja järjesti todellisen paskashown.

Pitäisi tuoda tankit Donbassiin ja Krimille, mutta toisaalta ei haluaisi pilata omia olympialaisia. Ja tehtäväkään ei ole helppo: Tämä ei ole pieni Georgia, jossa asian voi hoitaa nätisti ja nopeasti ilman kummempia valmisteluja. Myös tankkivaihtoehdon riskit on tiedostettava: seurauksena olisi vähintään viisumien peruminen Keski-Euroopan laskettelukohteisiin ja pahimmillaan kolmas maailmansota.

Kremlin propaganda katselee nyt, kuinka Maidanilla taotaan nykyaikaista ukrainalaista kansakuntaa. Se joutuu nyt toteamaan, että näille ihmisille ei enää voi sanoa, että he ovat ”vähävenäläisiä”, tai että heidän kielensä on keinotekoisesti luotu ja että heidän pitäisi palata Imperiumiin ja maksettava kymmenyksensä Moskovalle. Tämä kaikki on kuitenkin vielä pientä verrattuna siihen, että venäläinen mies, joka on monien vuosien aikana tottunut nöyryyteen ja siihen että ”mitään ei ole muutettavissa”, katselee nyt mietteliäänä televisiota ja näkee, kuinka hampaisiin asti aseistautunut Berkut ei kykene tekemään mitään kasalle kansalaisia. Miehen mieleen alkaa nousta ikäviä ajatuksia ja Kreml on siitä huolissaan. Valko-Venäjällä mies on jo seuraavalla tasolla: hän on sammuttanut television ja katselee ikkunasta sitä miliisilaitosta, jonne hetki sitten joutui maksamaan lahjuksen.

Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat shokissa. Heille ei ole paskankaan merkitystä aboriginaalien kärsimyksillä – tärkeintä, ettei Venäjä vahvistu. Viime aikoina juuri Janukovytsh alkoikin luoda heidän kannaltaan miellyttävää mielikuvaa diktaattorista, joka ei kokonaan matele kauheiden venäläisten edessä, ja jonka kanssa voi sopia mehukkaista bisneksistä - esimerkiksi liuskekaasusta ja muista energiaresursseista. Ja sitten kaikki alkoi! Molotovin-koktaileja, panssariajoneuvoja, katapultteja ja kaikkea muuta paskaa. Janukovytsh voi menettää valtansa, mutta kenen kanssa sitten sovitaan bisneksistä ja sopimusten noudattamisesta? Oikean sektorin? Kasakoiden? Entä jos venäläiset saavat lisättyä vaikutusvaltaansa? Eihän sellaista saa päästä tapahtumaan!

Kiina, jolla on Ukrainassa omia intressejään erityisesti Krimillä, ei niinkään ole shokissa kun epäuskossa: miksei paikallinen barbaari millään kykene hajottamaan mielenosoitusta? Kiinalla oli vastaavanlainen tilanne vuonna 1989 Taivaallisen rauhan aukiolla, mutta silloin homma ratkaistiin ampumalla aukiolle satoja aseettomia opiskelijoita ilman sen kummempaa sentimentaalisuutta. Länsi toki aikansa hieman ärähteli asiasta, mutta hyvin nopeasti päästiin taas tekemään aktiivista yhteistyötä busineksissa.

Kiinalaiset ihmettelevät, miksei diktaattori toiminut kaikkein ilmeisimmällä tavalla, mutta lopulta hekään eivät asiasta paljoa välitä - kaikki nämä itäeurooppalaiset välienselvittelyt ovat lopulta kaukaisia asioita. Ja onhan myös tärkeämpiä tehtäviä: Puolue on asettanut tavoitteeksi kaikkien olympiamitaleiden voittamisen vuoden 2016 olympialaisissa ja punalipun pystyttämisen Marsiin.

Aktiivinen kiovalalainen, joka ei ole välinpitämätön tapahtuneille, on ollut shokissa jo useita kuukausia. Shokin tuntemus on kasvanut päivä päivältä, mutta jossain vaiheessa se alkoi väistyä tekemisen innon tieltä. On tarkoituksenmukaisempaa osallistua itse toimintaan kun kauhistella tapahtumia television ääressä.

Passiivinen kiovalainen vielä tässä vaiheessa imee olutta, tykkäilee valokuvista VKontaktessa, katselee televisiosarjoja ja syö pelmenejä. Hän ei vielä täysin ymmärrä, mitä ympärillä tapahtuu. Mutta heti kun tapahtuu erikoistilanne: yhteydet kaupunkiin suljetaan ja ruoka loppuu, tulee hänkin kokemaan sellaisen shokin jota ei ennen ole kokenut.

Luulen, että ainoa joka ei ole ollut shokissa, oli eräs kasakka, jonka tänään päivällä tapasin Maidanilla. Hänellä oli päällään kasakka- ja maastoasusteet, joihin oli kirjailtu poliittinen iskulause. Hymyillen ja itsevarmana hän käveli barrikadeille kohti Berkutia toisessa kädessään kilpi, jossa luki ”Eläköön Ukraina” ja toisessa kädessään jonkinlainen kauhistuttavan vaarallisen näköinen keppi. Hän lauleskeli iloisesti jotain kappaletta ja silloin minulle heräsi varmuus siitä, että tämä henkilö ei pyöritellyt mielessään sellaisia kysymyksiä kuin: ”Miten minä pääsen tänään kotiin?”, ”Mitä jos minulle tapahtuu jotain?”, tai ”Mitä tästä kaikesta seuraa?”.

Tämä mies oli omassa elementissään. Hän ei välittänyt paskaakaan mistään muusta.

Teksti: Andrei Timofeiuk

Share on FacebookTweet about this on Twitter

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>