Mahorkka

Suomalainen Venäjä-blogi

Maanantai

25

Helmikuu 2013

0

KOMMENTIT

Venäjän uusi tupakkalaki

Kirjoittanut , Julkaistu osastolla Yhteiskunta

Presidentti Vladimir Putin vahvisti tänään uuden tupakkalain, jonka jo aiemmin olivat hyväksyneet Venäjän parlamentin ala- ja ylähuone. Viime kädessä uuden tupakkalain käsittely ajautui lainsäätäjien ja tupakkateollisuuden etuja ajavien lobbareiden väliseksi kädenväännöksi. Lopputuloksena oli lainsäätäjien voitto - tosin sisältäen  kompromissin, jonka mukaan lakimuutokset astuvat voimaan vasta tiettyjen siirtymäaikojen puitteissa.

Nykyisin voimassa olevan tupakkalain mukaan tupakointi on ollut kiellettyä mm. työpaikoilla, julkisessa liikenteessä, alle kolme tuntia kestävillä lennoilla, urheilutapahtumissa, terveydenhuolto-, kulttuuri- ja koulutustiloissa, sekä niiden lähialueilla. Tupakkavalmistajat velvoitettiin myös jo vuonna 2008 lisäämään tupakkatuotteisiin varoitustekstejä tupakoinnin haitallisuudesta.

Uuden lain astuttua voimaan tupakkatuotteet kallistuvat, katoavat myyntitiskeiltä ja tupakointi kielletään lähes kaikissa julkisissa tiloissa. Uusi laki astuu voimaan vuosien 2013 ja 2014 aikana. Ensimmäiset vaikutukset alkavat näkyvä jo kuluvan vuoden kesäkuussauolloin tupakointi kielletään mm.:

  • Kaukojunissa ja laivoilla
  • Hotelleissa
  • Ravintoloissa, baareissa ja kahviloissa
  • Lähijunien laitureilla
  • Kaikilla lentoreiteillä
  • Sairaaloiden, terveyskeskusten, ym. tonteilla
  • Kadulla metroasemien, rautatieasemien, lentoasemien ja satamien sisäänkäyntien edustalla
  • Useimpien valtiollisten ja kunnallisten virastojen tiloissa
  • Kerrostalojen hisseissä ja rappukäytävissä
  • Lasten leikkipaikoilla ja rannoilla
  • Huoltoasemilla

Uuden lain myötä myös tupakan mainontaan tulee uusia rajoituksia. Tupakkamainonta on nykyisen lain puitteissa ollut kiellettyä televisiossa, radiossa, lehtien etusivuilla sekä mainostauluilla. Kieltolistalle joutuvat myös mm.:

  • Tupakkatuotteiden promokampanjat (ilmaisjakelu) sekä tarjouskampanjat
  • Tupakkabrändien näkyminen tupakkatuotteisiin liittymättömissä tuotteissa, esimerkiksi t-paidoissa, sytkäreissä, kuulakärkikynissä, yms.
  • Tupakkatuotteita imitoivat tuotteet (esimeriksi sähkötupakat sekä tupakan näköiset makeiset)

Lapsille ja aikuisille tarkoitetuissa uusissa sarjoissa tai elokuvissa ei tulevaisuudessa saa näyttää tupakanpolttoa, ellei tupakoinnin esittämiselle ole olemassa ”taiteellisia” perusteita. Ennen uutta tupakkalakia valmistuneita tupakointia sisältäviä elokuvia tai sarjoja ei kuitenkaan tulla kieltämään tai sensuroimaan (vaikka aiemmin niin uskoteltiinkin), mutta niiden yhteydessä on näytettävä tupakoinnin vaaroista kertovia tiedotteita.

Myös tupakkatuotteiden myyntipaikkoihin ja tuotteiden esillepanoon tulee rajoituksia. Tupakkatuotteiden myynti kielletään kokonaan kioskeissa, hotelleissa, rautatieasemilla sekä lentokentillä (pl. verovapaat kaupat). Kaupoissa myytävät tupakkatuotteet tulee laittaa piiloon ja myynnissä olevat tuotteet saa esitellä ainoastaan mustavalkoisella tulosteella, jossa tupakkatuotteet on lueteltu aakkosjärjestyksessä. Tupakanvalmistajat velvoitetaan myös laittamaan tupakka-askien kanteen valokuvia, jotka havainnoivat tupakoinnin seurauksia. Uuden lain mukaan nuuskan myynti kielletään kokonaan.

Tupakanpolttelua pyritään uuden lain mukaan vähentämään myös tupakoinninvastaisella tiedotuksella. Lääkäreitä velvoitetaan kertomaan tupakoijille tupakoinnin vaaroista. Koulujen opettajia ohjataan kertomaan oppilailleen tupakan haitoista ja työnantajia kehotetaan palkitsemaan työntekijöitään tupakoinnin lopettamisesta.  Laki velvoittaa myös terveydenhuolto-organisaatioita tarjoamaan apuaan tupakoinnin lopettamiseen.

Tutkimuslaitos FOM:in vuonna 2012 tekemän kyselyn mukaan noin 40% venäläisistä kertoo polttavansa tupakkaa. Naisista tupakkaa polttaa noin viidennes ja miehistä peräti 60%.

On aikaista sanoa, kuinka nopeati uusi tupakkalaki onnistuu vähentämään tupakoijien määrää Venäjällä, mutta selvää on ainakin se, että miljoonien ei-polttavien venäläisten passiivinen tupakointi tulee lain myötä ainakin vähenemään.  Tästä syystä myös yhteiskunta on tuntunut ottaneen uuden tupakkalain varsin myönteisesti vastaan.

Näinkin radikaalin tupakkalain läpimeneminen Venäjällä, jossa vielä vajaa parikymmentä vuotta sitten tupakkaa ja vodkaa sai mainostaa käytännössä vaikka alasten aamupiirrettyjen välissä, kertoo myös yhteiskunnallisen kehityksen heiluriliikkeen kääntymisestä turbokapitalismin ajan markkinoiden lähes täydellisestä sääntelemättömyydestä kohti valtion roolin vahventamista.

Kommentoi kirjoitusta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.