Holi on erityisesti Intiassa suosittu, hindulaisuuden jokakeväinen värien juhla. Riemukkaaseen juhlaan kuuluu osuus, jossa tapahtumaan osallistuvat ihmiset heittävät värijauheita tai väriliuosta toistensa päälle. Elämäniloa pursuileva juhla on saavuttanut suosiota myös Intian ulkopuolella ja niinpä sitä on viime vuosina vietetty myös muissa maissa. Pietarin ensimmäinen Holi-juhla järjestettiin viime viikonloppuna Metrostroin stadionilla ja se keräsi yhteen useita…
Venäjällä jo useiden kuukausien ajan mediahuomiota kerännyt performanssiryhmä Pussy Riot pääsi Suomessakin vihdoin uutisotsikoihin sen jälkeen, kun pianisti Iiro Rantala ilmoitti tiistaina peruvansa Moskovan keikkansa Pussy Riotin pidätyksen vuoksi. Tukeaan Venäjän ”Pillumellakalle” ovat musiikkipiireistä osoittaneet myös Venäjällä keikkailleet Red Hot Chili Peppers, Faith No More, Franz Ferdinand sekä viimeksi Sting. Venäläinen performanssiryhmä onkin nousemassa nyt…
Ranskalaisen Citizen K –aikakauslehden päätoimittaja Frederic Chaubin löysi vuonna 2003 Tbilisiläiseltä torilta neuvostoarkkitehtuuria käsittelevän kirjan. Vaikka Chaubin ei venäjää taitamattomana ymmärtänyt kirjasta sanaakaan, kirjan kuvitus teki mieheen syvän vaikutuksen. Niin syvän, että Chaubin vietti seuraavat seitsemän vuotta matkustellen entisten neuvostotasavaltojen alueella valokuvaten -70 ja -80 –lukujen neuvostoarkkitehtuuria. Matkan lopputuloksena ilmestyi viime vuonna kirja Cosmic Communist…
Pietarissa toimiva IT-teknologiaa edistävä rahasto puuhaa kaupunkiin patsasta Applen perustajalle Steve Jobsille. Asiasta kerrotaan tarkoitusta varten perustetulla sivstolla. Rahasto on käynnistänyt patsashankkeesta ideakilpailun jonka perusteella patsasehdotus valitaan. Sivuston kilpailusääntöjen mukaan ideat voivat olla mitä tahansa – aina perinteisestä patsaasta tai muistolaatasta elektroniseen installaatioon. Kilpailun palkintoina on – kuinkas ollakaan – Apple-tuotteita. Kilpailun järjestäjät perustelevat Pietarin…
Venäläisen oopperalaulaja Jevgeni Nikitinin esiintyminen Bayreuthin musiikkijuhlilla Saksassa on peruttu. Nikitinin oli alun perin tarkoitus esittää festivaaleilla Richard Wagnerin Lentävä hollantilainen –oopperan päärooli. Nikitin perui esiintymisensä sen jälkeen kun saksalaismedia sai tietoonsa, että laulajalla on ollut hakaristitatuointi rinnassa, brittilehti The Telegraph kirjoittaa. Saksalaisen musiikkifestivaalin järjestäjät ovat olleet festivaalijärjestelyissä erityisen sensitiivisiä, koska Richard Wagner oli tunnettu…
Tämän artikkelin tarjosi Mahorkka-blogille matkatoimisto Aikamatkojen mainio väki! Madonna on jälleen uudella maailmankiertueella juhlistaakseen hänen uuden albuminsa MDNA:n ilmestymistä. Tähden viimeisin maailmankiertue keräsi yli 4 000 000 katsojaa 85 eri paikassa. Nykyinen kiertue kestää 7 kuukautta ja listalla on 90 eri paikkaa. Venäjällä hän aikoo pysähtyä elokuun aikana kahdesti: Moskovassa ja Pietarissa. Pietarissa Madonna tulee…
Ensi syksyn alusta pietarilaisille tarjoutuu mahdollisuus liikkua kaupungilla maksuttomilla kaupunkipyörillä. Mahdollisuuden tarjoaa pietarilaisten yritysten ja polkupyöräharrastajien vetämä Freebike-hanke. Hankkeen ajatus piilee siinä, että kaupunkilaiset voivat viedä omat tarpeettomaksi käyneet fillarinsa pietarilaiseen Skatprokat-polkupyöräkauppaan, jossa ne kunnostetaan ja jossa ne saavat yhtenäisen ulkoasun. Syksyyn mennessä polkupyörät sijoitetaan eri puolille kaupunkia. Tämän jälkeen kenellä tahansa kaupunkilaisella on mahdollisuus…
Tämän artikkelin on valmistellut Mahorkka-blogille matkatoimisto Aikamatkojen mainio väki. Mahorkka kiittää ajankohtaisesta ja hyödyllisestä infosta! Viimeisestä metrosta myöhästyminen on turhan tuttu juttu niin paikallisille kuin turisteillekin. Kesän valkeiden öiden aikaan aika kuluu huomaamatta – tekisi mieli katsoa aamuyöllä tapahtuvaa romanttista Nevan siltojen avaamista, nauttia vähän pitempään rantakatujen maisemista, kuljeskella vielä hetki Nevski prospektilla, poiketa jossain kivassa…
Korkeissa rakennuksissa kiipeilystä ja BASE-hyppäämisestä on viimeisten vuosien aikana tullut muoti-ilmiö. Kiipeilyseikkailuja valokuvataan ja videoidaan ja laitetaan verkkoon näytille kiinnostuneiden ihmeteltäväksi. Ilmiöstä on tullut suosittua myös Venäjällä erityisesti nuorten miesten keskuudessa. Adrenaliiniryöppyjä on haettu esimerkiksi kiipeilemällä moskovalaisiin pilvenpiirtäjiin tai siltojen pyloneihin. Viime päivinä venäläisissä Internet-julkaisuissa on kiertänyt video epäonnistuneesta BASE-hypystä. Hyppy tapahtui jo viime maaliskuussa,…
Nykyisin Suomessa puhutaan Venäjästä kenties enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ei mene päivääkään ettei kotimaisessa mediassa käsiteltäisi aihetta tavalla tai toisella. Viime keväänä sähköpostiini kolahteli kutsuja erilaisiin Venäjä-tilaisuuksiin ja tapahtumiin keskimäärin 2-3 kertaa viikossa. Sisällön suhteen Venäjä-keskustelu heittelee laidasta toiseen – yksiä kiinnostavat kenraalien puheet ja presidenttien jääkiekkohöntsyt, toisia varautuminen viisumivapauteen sekä esimerkiksi kysymykset Suomen ja…