Venäläiset ovatkin suomalaisia?

Media

Sosiaalisessa mediassa on viime viikkoina kohistu ”uudesta tutkimuksesta”, jonka mukaan venäläiset olisivatkin geeniperimältään suomalais-ugrilaisia. Viimeksi tätä tuhtia uutisankkasoppaa hämmenteli YLE:n toimittaja Jarmo Mäkelä Venäjän verkossa -katsauksessaan.


En ole geenitutkija (eikä tietääkseni Jarmo Mäkeläkään), enkä osaa aavistellakaan, miten lähellä suomalaiset ja venäläiset ovat geneettisesti toisiaan. Sen kuitenkin tiedän, ettei kaikkea netissä lukemaansa kannata kritiikittömästi uskoa. Pintaa syvemmän tutustumisen myötä nimittäin paljastuu, että tässäkin kummallisessa sopassa on roimasti roskaa. Tämän ”uutisen” taustalta paljastuu nimittäin muuan netissä jo vuosikausia pyörinyt trolli.

Näin Jarmo Mäkelä kirjoittaa artikkelissaan ”Pääsiäisen kärsimykset”:

”Läntisissä laboratorioissa on kehitelty menetelmä, jonka avulla venäläisten geeniperimä voidaan selvittää tieteellisesti ja aukottomasti. Tulokset ovat järkyttäviä: venäläiset eivät olekaan slaaveja, vaan venäjää puhuvia suomalaisia!”

Toimittajan hehkuttama juttu perustuu siis yhteen ei-tieteelliseen nettilähteeseen, joka on suurelle yleisölle tuntemattoman nettipersoonan Vadim Rostovin (samainen veijari kirjoittelee nettiin myös lukuisilla muilla salanimillä) vuonna 2007 kirjoittama blogikirjoitus. Rostovin kirjoitus puolestaan perustuu joiltain osin vuonna 2005 talouslehti Kommersantin Vlast -liitteessä julkaistuun ”Venäjän kansallisuuden kasvot” -artikkeliin. Kyseessä on siis noin kahdeksan vuoden takainen juttu, jonka Yle uutisoi nyt ”uutena”.

Lukijalle jää heti alkuvaiheessa epäselväksi, mikä ylipäätään on Vadim Rostovin kompetenssi kirjoittaa asiasta. Geenitutkija hän ei ole, vaan esittelee itsensä ”Salaisia tutkimuksia” –nimisen lehden toimittajaksi. Jotain taustatietoa lehdestä antanee esimerkiksi se, että siinä on julkaistu esimerkiksi noitien lentokyvystä kertova artikkeli.

Jarmo Mäkelä jatkaa:

”Vuonna 2005 Kommersant Vlast sai käsiinsä alustavia tutkimustuloksia. Ne olivat niin sensaatiomaisia, että julkinen keskustelu asiasta tyrehtyi heti.”

Ei tyrehtynyt. Kommersant Vlastin toimittajat olivat vuonna 2005 tutustuneet tutkimuksen alustaviin tuloksiin, haastatelleet tutkimuksessa mukana ollutta tutkijaa, sekä vetäneet tutkimuksen tuloksista omat johtopäätöksensä. Toimittajien johtopäätökset olivat sen verran korkealentoisia ja mielikuvituksellisia, että tutkimusta johtanut Oleg Balanovski joutui aiheesta käydyn julkisen keskustelun aikana korjailemaan toimittajien tulkintoja.

— Toimittajien tulkintojen myötä tutkimuksen tulokset muuttuivat lähes tunnistamattomiksi, tutkija Balanovski kirjoittaa selvityksessään, jossa hän yksityiskohtaisesti korjaa Kommersantin toimittajien tulkintoja.

Geenitutkija Balanovskin oikaisu ei kuitenkaan estänyt Vadim Rostovia käyttämästä Kommersantin juttua oman kirjoituksensa pohjana ja maustamasta sitä myös omilla tulkinnioillaan.

Mäkelä jatkaa:

”Mutta maaliskuun 26. päivänä asia putkahti uudelleen esiin, nyt tunnetun venäläisen tutkijan ja arkeologin Lev Gumilevin nimeä ja mainetta hyödyntävän keskuksen nettisivuilla.”

Asia ei ”putkahtanut uudelleen esiin maaliskuun 26. päivänä”, vaan Vadim Rostov on trollannut tätä samaa kirjoitustaan kymmenillä eri sivustoilla kuluneiden vuosien aikana. Mäkelän viittaama kirjoitus löytyy siis esimerkiksi myös täältä (julkaistu 4.12.2008), täältä (10.12.2011) sekä täältä (27.2.2012). Rostovin blogikirjoituksen sisältö on kuluneina vuosina ollut sanasta sanaan sama – kuten myös tässä Ylen siteeraamassa versiossa.

Ja takaisin Ylen tekstiin:

”Artikkelin mukaan tutkimusaineisto on painossa ja julkaistaan loppuvuodesta otsikolla ”Venäläisten geeniperintö”.”

Tässä mennään vielä syvemmälle suohon. Artikkelia ei nimittäin julkaista loppuvuodesta 2013, vaan se on julkaistu jo kuusi vuotta sitten, eli vuonna 2007. Toimittaja on lukenut asiasta vuosikausia vanhan trollikirjoituksen ja näemmä luullut, että kyse olisi tuoreesta uutisesta.

Kohta, jossa Vadim Rostov omassa kirjoituksessaan kirjoittaa että kyseisestä tutkimuksesta olisi valmisteilla loppuvuodesta julkaistava kirja, on kopioitu vuonna 2005 julkaistusta Kommersantin artikkelista. Se selviää alla olevista ruutukaappauksista.


Kommersant Vlast, 26.9.2005. Kirjoittajat: toimittajat Darja Laane ja Sergei Petuhov. Korostettu teksti: ”Aineistoa valmistellaan julkaistavaksi ja se ilmestyy loppuvuodesta nimellä ”Venäläisten geeniperinto” Lutsh-kustantamon kustantamana.”

Gumilev-center.ru, 29.3.2013. Kirjoittaja: bloggaaja Vadim Rostov. Korostettu teksti: ”Aineistoa valmistellaan julkaistavaksi ja se ilmestyy loppuvuodesta nimellä ”Venäläisten geeniperinto” Lutsh-kustantamon kustantamana.”

YLE, 5.4.2013. Kirjoittaja: toimittaja Jarmo Mäkelä. ”Artikkelin mukaan tutkimusaineisto on painossa ja julkaistaan loppuvuodesta otsikolla ”Venäläisten geeniperintö”.

Yhteenveto

Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa kohua herättänyt Vadim Rostovin ”sensaatiomaisia ja järkyttäviä tuloksia” sisältävä kirjoitus on todellisuudessa jo vuosikausia vanha nettitrolli. Se perustuu alun perin vuonna 2005 julkaistuun artikkeliin, jossa Kommersantin toimittajat olivat esitelleet omia johtopäätöksiään valmistumassa olevasta geenitutkimuksesta. Itse tutkimuksen tulokset on julkaistu kirjana jo viime vuosikymmenellä, eikä niissä tiettävästi ole lopulta ollut mitään ”sensaatiomaista” tai ”järkyttävää”. Kirjan voi jokainen kiinnostunut ostaa luettavaksi esimerkiksi kirjakauppa Ozonista.

Aiheeseen voi tutustua myös esimerkiksi Jaakko Häkkisen blogikirjoituksessa: ”Painokoneet seis: venäläiset eivät olekaan suomalaisia!”.

Kommentoi