Mahorkka

Suomalainen Venäjä-blogi

Keskiviikko

21

Marraskuu 2012

0

KOMMENTIT

Pussy Riot –tapauksen tuoreimmat käänteet: Osa 1

Kirjoittanut , Julkaistu osastolla Yhteiskunta

Pussy Riot ei poistu venäläisten tiedotusvälineiden uutisotsikoista. Kuluneen viikon aikana aiheen ykkösuutisia oli ryhmän puolustusasianajajien irtisanoutuminen tehtävistään ja Jekaterina Samutshevitshin laaja haastattelu verkkolehti Lenta.ru:ssa (haastattelusta ehti jo aiemmin kirjoittaa Vaskirumpu-blogi). Julkitulleet tiedot ovat antaneet uutta tietoa ryhmän jäsenten ja heidän asianajajiensa yhteistyöstä. Kuviossa on mukana myös runsaasti toistensa kanssa ristiriitaisia väitteitä sekä myös erilaisia tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa esitettyjä huhuja. Vyyhti on monitahoinen ja valotan sitä sen vuoksi useammassa osassa.

Osa 1. Päähenkilöt:

  • Jekaterina Samutshevitsh – Pussy Riotin jäsen, vaihtoi jo aiemmin asianajajaansa ja pääsi ehdonalaiseen viime lokakuussa
  • Mark Feigin – Ryhmän alkuperäinen asianajaja, puolusti Nadezhda Tolokonnikovaa, irtisanoutui tehtävästään marraskuun 19. päivänä

Jekaterina Samutshevitsh ja Mark Feigin

Asianajajat irtisanoutuvat tehtävistään

Pussy Riot ryhmää oikeuskäsittelyn alusta saakka puolustaneet asianajajat Mark Feigin, Nikolai Polozov ja Violetta Volkova luopuivat tehtävästään viime maanantaina. Julkisuudessa asianajajat perustelivat irtisanoutumistaan sillä, että viranomaiset ovat hankaloittaneet heidän toimintaansa ja että asianajajien vaihtaminen olisi sen vuoksi ryhmän edun mukaista. Irtisanoutumisen jälkeen verkkolehti Lenta.ru:ssa julkaistu Pussy Riot –ryhmän ehdonalaisessa olevan jäsenen Jekaterina Samutshevitshin haastattelu antaa kuitenkin ymmärtää, että irtisanoutumisen taustalla olisi pikemminkin ryhmän luottamuspula asianajajiaan kohtaan.

Samutshevitsh itse oli ehtinyt irtisanoa asianajajansa jo lokakuussa, jolloin hän vaihtoi asianajajakseen Mihail Hodorkovskiakin aikoinaan puolustaneen Irina Hrunovan. Pian tämän jälkeen Samutshevitshin kahden vuoden ehdoton vankeusrangaistus muutettiin moskovalaisen tuomioistuimen valituskäsittelyssä ehdolliseksi ja Samutshevitsh vapautettiin. Tapahtumien kulku antoi muun muassa ex-asianajajalle Mark Feiginille syyn väittää, että Samutshevitsh olisi tehnyt ”sopimuksen” vallanpitäjien kanssa.

Asianajajiin kohdistuneen luottamuspulan oli Samutshevitshin mukaan aiheuttanut ryhmän jäsenten tyytymättömyys asianajajiensa toimintaa kohtaan sekä ryhmän jäsenten ja asianajajien välille syntyneet riidat. Erimielisyyksiä on syntynyt muun muassa Pussy Riot –nimen tavaramerkkihakemuksesta, Pussy Riot –elokuvan kuvausoikeuksien myymisestä, Yoko Ono -palkinnosta, ryhmän tukisivuston hallintaoikeuksista, sekä ryhmän tueksi osoitettujen rahakeräysten kohtalosta. Tässä osassa keskityn pääasiassa tavaramerkki- ja elokuvakiistaan.

Kiista Pussy Riot –tavaramerkistä ja elokuvaoikeuksista

Asia nousi julkisuuteen sen jälkeen, kun talouslehti Kommersant julkaisi 2.11. haltuunsa saamiensa materiaalien pohjalta artikkelin, joista ilmeni, että Moskovaan rekisteröity Web Bio –niminen yritys olisi tehnyt Pussy Riotin nimissä sopimuksen ryhmästä kertovan filmin elokuvaoikeuksista brittiläisen Roast Beef –yhtiön kanssa. 200 000 punnan arvoisen sopimuksen mukaan Roast Beef myös sitoutuisi maksamaan 40% osuuden elokuvan maailmanlaajuisen levityksen tuotoista. Kommersantin mukaan Web Bio olisi saanut sopimuksesta 30 000 punnan ennakkomaksun.

Web Bio oli jo keväällä jättänyt Venäjän patentti- ja rekisterihallitukselle hakemuksen, jolla se haki tavaramerkkisuojaa Pussy Riot –nimelle. Hakemuksessaan yritys haki Pussy Riot –nimen käytön yksinoikeutta muun muassa elokuviin, kuulakärkikyniin, painotuotteisiin, vaatteisiin, leluihin, sekä konserttiohjelmiin. Hakemus oli jätetty jo huhtikuussa, mutta laajaan julkisuuteen tieto tuli varsinaisesti vasta elokuussa. Asian tekee mielenkiintoiseksi se, että Web Bio –yrityksen omistaa Pussy Riot –ryhmää vielä maanantaihin saakka edustaneen asianajaja Mark Feiginin vaimo Natalia Haritonova.

Mark Feigin julisti Kommersantissa esitetyt tiedot osittain paikkansapitäviksi 6.11.2012 verkkolehti Colta.ru:lle antamassaan haastattelussa ja samana päivänä julkaisemassa blogikirjoituksessaan. Jo elokuussa hän oli perustellut tavaramerkkihakemusta sillä, että tällä tavalla Pussy Riotin nimi haluttiin suojata väärinkäyttöä vastaan. Feigin vahvisti haastattelussa myös tiedot elokuvasopimuksesta ja kertoi, että elokuvasta saaduin varoin oli tarkoitus tukea ryhmän jäseniä ja heidän tukojiitaan.

Pussy Riot -brändin rekisteröimistä vaimonsa yrityksen nimiin Feigin perusteli sillä, että asialla oli keväällä kova kiire ja muita vaihtoehtoja ei sillä hetkellä ollut. Feigin väitti myös luvanneensa ryhmän jäsenille, että tavaramerkkioikeudet siirrettäisiin ryhmälle näiden vapauduttua. Feigin kiisti Kommersantin artikkelissa esitetyt tiedot siitä, että asia olisi aiheuttanut konfliktin hänen ja Jekaterina Samutshevitshin välille. Asianajaja vakuutti, että asiasta oli tehty ryhmän jäsenten kanssa kirjallinen sopimus. Lukuisista pyynnöistä huolimatta Feigin vetosi kuitenkin asianajajan etiikkaan, eikä suostunut esittämään sopimuksesta kuin katkelmia.

Mark Feiginin julkaisemia katkelmia elokuvasopimuksesta.

 

Feigin kertoi saaneensa Pussy Riot –elokuvan yksinoikeuksien myymisestä etumaksua 25 000 puntaa, joista osa on hänen mukaansa jo käytetty oikeussalissa taltioidun kuvausmateriaalin käyttöoikeuksien ostamiseen. Loppuosa ennakkomaksusta aiotaan antaa elokuvan kuvauksiin osallistuville henkilöille. Loput 170 000 puntaa oli Feiginin mukaan tarkoitus käyttää elokuvan tuotantokuluihin. Tapauksen osalta nousseen kohun Feigin kuittasi muilta osin ”Kremlin manipulaatioksi”.

Samutshevitsh kiistää Feiginin väitteet

Asia olisi saattanut jäädä sikseen, elleivät siihen olisi puuttuneet Pussy Riotin lähipiiri sekä Jekaterina Samutshevitsh, joka oli Kommersantin mukaan korostanut, että Pussy Riot ei ole kaupallinen projekti ja on sen vuoksi vaatinut Feiginiä vetämään tavaramerkkihakemuksensa pois. Feigin on itse kiistänyt Samutshevitshin vaatimukset. Tilanne laukesi näiltä osin lokakuun lopussa, kun Venäjän patentti- ja rekisterivirasto antoi hakemukselle kielteisen päätöksen.

Lenta.ru:lle antamassa haastattelussaan Samutshevitsh kertoi, että tavaramerkki-asiasta oli keskusteltu asianajaja Feiginin kanssa elokuussa ja että ryhmä olisi antanut ajatukselle alustavan suostumuksensa. Samutshenitshin mukaan ryhmällä ei kuitenkaan ollut hajuakaan siitä, että tavaramerkkihakemus olisi jätetty jo huhtikuussa, eli useita kuukausia aikaisemmin. Feigin ei myöskään ollut Samutshevitshin mukaan kertonut ryhmälle, että brändiä oltiin rekisteröimässä hänen vaimonsa omistaman yrityksen nimiin. Lisäksi Samutshevitsh kiisti, että tavaramerkkihakemuksesta tai elokuvasta olisi tehty ryhmän jäsenten ja asianajajan välillä kirjallisia sopimuksia. Feiginin esittämät otteet sopimuksesta Samutshevitsh toteaa väärennöksiksi.

Lentan haastattelussa Samutshevitsh kertoi allekirjoittaneensa tutkintavankeuden aikana asianajajien pyynnöstä useita tyhjiä paperiarkkeja, joita asianajajien mukaan olisi tarkoitus käyttää myöhemmin oikeusprosessiin liittyvistä dokumenteissa. Samutshevitsh epäileekin nyt, että tällaista arkkia olisi käytetty sopimusväärennöksessä.

Vastakkain ovat siis ryhmän entisten asianajajien, pääosin Mark Feiginin, ja toisaalta Jekaterina Samutshevisthin, sekä ryhmän lähipiirin lausunnot ja näkemykset. Tapauksen eri osapuolten näkemysten puintia hankaloittaa se, että ryhmän kaksi jäsentä kärsivät rangaistustaan rangaistussiirtolassa, eivätkä siten pääse esittämään julkisuudessa omia kantojaan. Vielä näiden tietojen pohjalta on vaikea tehdä johtopäätöksiä siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Tapaukseen tuovat kuitenkin lisäinformaatiota Jekaterina Samutshevitshin maanantainen haastattelu sekä erityisesti Pussy Riot –ryhmää lähellä olevien tukijoiden kommentit asiaan. Näistä lisää seuraavissa osissa.

Kommentoi kirjoitusta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.