Astahov sai lähteä, mutta kuka on Venäjän uusi lapsiasiamies?

179

Venäjän lapsiasiamies Pavel Astahov joutui viettämään kesälomansa kurjissa tunnelmissa: Takana oli kolme mainetta ryvettänyttä mediakohtua ja lapsiasiamiehen pestin jatkuminen oli vaakalaudalla.

Jo kesäkuun lopulla julkisuuteen alkoi tulla tietoja, joiden mukaan Astahovin ura Venäjän värikkäänä lapsiasiamiehenä olisi loppumassa. Tiedoille antoivat perusteita Astahovin aiemmin julkisuudessa esittämät sammakot, joilla hän kommentoi muun muassa 17- ja 57-vuotiaan tshetsheenipariskunnan avioliittoa ja eräässä eläintarhassa 13-vuotiaalle lapselle sattunutta tapaturmaa. Eniten raivoa herätti kuitenkin julkisuudessa laajasti puitu möläytys, jolla Astahov kommentoi mauttomasti lasten kesäleirillä sattunutta traagista onnettomuutta.

Astahovin puolustelut, joiden mukaan hänen kommenttinsa oli irrotettu asiayhteydestään eivät auttaneet, sillä vyöry oli jo lähtenyt liikkeelle. Nettiin perustettiin Astahovin erottamista vativia vetoomuksia ja jo heinäkuun alkupuolella presidentti Putinin tiedottaja kertoi, että Astahov tulisi jättämään pestinsä heti kesälomien jälkeen.

Vaikka Astahovin julkiset kommentit näyttivät ulospäin olleen suurin syy hänen erottamisellen, taustalla lienee ollut myös muita tekijöitä - muun muassa hänen poikansa Anton Astahoviin liitetyt korruptioepäilyt. Kulissien takana venäläisviranomaisilla lienee ollut kysyttävää myös Pavel Astahovin laajasta ja osittain ulkomaille sijoitetun omaisuuden alkuperästä.

Perjantaina Astahovin kohtalo sai lopulta niitin, kun Putin erotti Astahovin ja nimesi hänen tilalleen uudeksi lapsiasiamieheksi 34-vuotiaan Anna Kuznetsovan. Astahov sai lähteä vain päivää sen jälkeen, kun oli viettänyt 50-vuotispäiviään.

Kuka oli lapsiasiamies Astahov?

Jo ennen lapsiasiamiehen virkaansa Pavel Astahov oli tullut venäläisille tutuksi karismaattisena, siviilikanteita käsitelleessä tositelevisiosarjassa tuomarina esiintyneenä televisiojulkkiksena. Venäjän ensimmäisenä lapsiasiamiehenä hän aloitti vuonna 2009 ja keräsi nopeassa tahdissa ympärilleen melko laajaa julkisuutta. Astahovin nimittämisen taustalla onkin saattanut olla hänen valmiiksi rakennettu julkisuus ja tavoite nostaa lapsiasiamiehen viran näkyvyyttä julkisuudessa.

Tätä tavoitetta Astahov toteutti niin hyvässä kuin pahassakin. Hän nosti julkisuuteen useita lapsiin liittyneitä ongelmatapauksia, mutta syyllistyi myös karkeisiin ylilyönteihin, mistä kolme aiemmin mainittua tapausta toimivat hyvinä esimerkkeinä.

Monet kuitenkin näkivät Astahovin palvelevan toiminnallaan ennen kaikkea omaa PR-työtään. Voi hyvinkin olla, että medianäkyvyystyön taustalla ovat olleet lapsiasiamiehen virkaa korkeammalle nostetut poliittiset tavoitteet.

Astahov hyödynsi taitavasti PR-julkisuutta myös Suomessa asuvien venäläisperheiden parissa sattuneiden tapausten yhteydessä. Tapaukset ovat todennäköisimmin kulkeutuneet Astahovin korviin Johan Bäckmanin kautta, joka lienee onnistunut jossain vaiheessa luomaan lapsiasiamieheen suorat kontaktit. Tuodessaan esille Suomessa sattuneita tapauksia, Astahov loi ympärilleen mainetta ja glooriaa venäläislasten ja -perheiden pelastajana myös Venäjän rajojen ulkopuolella.

Viime kuukausien aikana Astahovin julkinen mediakuva alkoi kuitenkin muuttua. Hyvin pukeutuvasta, karismaattisesta ja karkealla tavalla komeastakin julkisuusritarista alettiin yhä useammin puhua itserakkaana ja omia etuja tavoittelevana hahmona. Julkisuuteen alkoi tihkua tietoja hänen flamboyantista elämäntyylistään ja miehen suustaan päästämät sammakot alkoivat saada yhä enemmän palstatilaa yhä vaikutusvaltaisimmissa julkaisuissa. Hänen lapsia loukanneet kommenttinsa olivat venäläisille viimeinen pisara.

Perjantaina Astahov joutui luovuttamaan kruununsa lähes täydelliselle vastakohdalleen: pikkukaupungista kotoisin olevalle 34-vuotiaalle, kuuden lapsen äidille Anna Kuznetsovalle.

Kuka on Anna Kuznetsova?

Anna Kuznetsova ei ennen perjantaita ollut valtakunnallinen julkkis, eikä hänen nimensä ole vilahdellut glamourlehtien sivuilla. Kotikaupungissaan Penzassa hän on toiminut perustamassaan perheiden parissa toimivassa Pokrov-nimisessä hyväntekeväisyys – ja vapaaehtoisjärjestössä. Järjestön kotisivuilla kerrotaan, että se tukee vähävaraisia perheitä, neuvoo pariskuntia adoptio-asioissa, auttaa invalidilapsi-perheitä, antaa neuvoja äitiyteen ja raskausaikaan liittyvissä kysymyksissä ja ylläpitää kriisipuhelinta, joka on suunnattu pääosin vaikean elämäntilanteen johdosta aborttia suunnitteleville naisille.

Valtapuolueeseen Kuznetsovan sitoo hänen toimintansa presidenttiä kannattavassa Yleisvenäläisessä kansanrintamassa, sekä hänen osallistumisensa ja menestymisensä valtapuolue Yhtenäisen Venäjän esivaalissa.

Nimitysuutisen yhteydessä venäläismediassa on korostettu Kuznetsovan kokemusta lastensuojelutyöstä ja hänen taustaansa monilapsisen perheen äitinä. Myönteisten luonnehdintojen rinnalle on jossain nostettu myös kielteisiä arvioita.

Yhdeksi Kuznetsovan synniksi on muun muassa esitetty se, että hänen aviomiehensä on ortodoksipappi. Ortodoksista kirkkoa on eräissä arvioissa kuvattu valtajärjestelmää tukevaksi ja konservatiivisia perhearvoja yhteiskuntaan pakkosyöttäväksi koneistoksi. Siksi esimerkiksi ortodoksipappeja, ja yleisemmin myös uskovaisuutensa julkisesti tunnustavia kansalaisia, on pidetty tämän koneiston osasina. Osa tiedotusvälineistä kaivoi esille myös vuosikausia vanhan Kuznotsovan haastatteluksi väitetyn tekstin, jossa tämä perusteli abortin vastustustaan huuhaana pidetyllä solumuistiteorialla. Kuznetsova itse on tosin ehtinyt jo kommentoida, ettei ole mitään sellaista koskaan sanonut.

Ainakin näennäisesti Pavel Astahov otti erottamisensa ja Kuznetsovan nimityksen rauhallisesti. Lievähköä happamuutta tosin oli aistittavissa hänen Instagramissa julkaisemassa kommentissaan, jossa hän toivotti seuraajalleen ”Luojan lykkyä”.

Kuznetsovan valinnan voi nähdä olevan jatkumoa Venäjällä viime kuukausina tapahtuneille henkilövaihdoksille, joissa ”vanhan kaartin” lähipiiriä on vaihdettu tuoreisiin ja usein nuoriin, mutta valtaa lähellä oleviin henkilöihin. Joissain yhteyksissä heitä on kutsuttu Putinin ”nuoriksi lojalisteiksi”.

Suomalaisittain mielenkiintoista asiassa on tietysti se, onnistuuko Bäckman luomaan kontaktit myös uuteen lapsiasiamieheen.

Aiheet