Mahorkka

Suomalainen Venäjä-blogi

Torstai

28

Helmikuu 2013

0

KOMMENTIT

Miksi kojelautakamerat ovat niin suosittuja Venäjällä?

Kirjoittanut , Julkaistu osastolla Yhteiskunta

Viimeistään Tsheljabinskissa helmikuun puolivälissä sattunut meteoriräjähdys paljasti koko maailmalle sen, kuinka suosittuja autojen kojelaudoille asennettavat videokamerat ovat Venäjällä. Meteoriräjähdyksen uutisoinnin lomassa esimerkiksi amerikkalaisilla keskustelupalstoilla ihmeteltiin suureen ääneen sitä, miksi meteoriräjähdyksestä ladattiin jo parin tunnin sisällä kymmeniä erilaisia videoita Youtubeen, kun taas matkustajalentokoneen törmäyksestä Pentagoniin ei tunnu vieläkään löytyvän kunnollista videomateriaalia.

Suuri osa Tsheljabinskin meteoriräjähdyksen videoista oli taltioitunut autoilijoiden kojelautakameroihin. Autojen valvontakamerat, eli nk. kojelautakamerat ovat yleistyneet Venäjällä hurjaa vauhtia viimeisen parin vuoden aikana. Pienikokoiset, tuulilasiin asennettavat kamerat nauhoittavat automaattisesti muistiinsa parhaimmillaan tuhansia tunteja videokuvaa ja tarvittaessa haluamansa osan videosta voi helposti siirtää omalle koneelleen ja siitä edelleen videojakopalveluihin. Kiinalaisvalmisteisen kojelautakameran saa edullisimmillaan alle sadalla eurolla. Autoilijoiden etuja ajavan järjestön edustajan arvion mukaan kojelautakameroiden määrä Venäjän liikenteessä onkin jo reilusti yli miljoona.

Kojelautakameroiden suosioon on olemassa useita syitä. Kameroiden yleisin käyttöperuste liittyy autoilijoiden oikeusturvan takaamiseen.

Kojelautakameroiden nauhoitteiden avulla on helpompi todistaa oma syyttömyytensä liikenneonnettomuuksissa. Tapauksissa, joissa vastakkain ovat sana sanaa vastaan, oikeudessa vahvemmilla on yleensä se, joka kykenee esittämään onnettomuuteen johtaneista tekijöistä todistusaineistoa. Kojelautakamerat palelevat tässä tarkoituksessa erittäin hyvin. Tästä johtuen esimerkiksi jotkut vakuutusyhtiöt antavat alennuksia kojelautakameroilla varustettujen ajoneuvojen vakuutusmaksuihin.

Kojelautakameroista on tullut autoilijoiden keino taistella liikennepoliisin mielivaltaa vastaan. Esimerkiksi poliisin pysäytys ja ”ansaintamielessä” annetut sakot voidaan oikeudessa todeta perusteettomiksi kojelautakameran tallentamien videomateriaalin perusteella. Näissäkin tapauksissa oikeus on tavallisesti ollut niiden puolella, jotka ovat kyenneet todistamaan asioiden todellisen kulun kojelautakameralla nauhoitetun materiaalin avulla. Tämä on johtanut siihen, että perusteettomia pysäytyksiä tekevät poliisit ovat kojelautakameran havaittuaan alkaneet yhä useammin päättäneet ”jättää asian sikseen” jo tapahtumapaikalla. Kameran, eli ”puolueettoman todistajan” läsnäolo on lisännyt myös autoilijoiden rohkeutta perätä poliiseilta pysäytyksen perusteita, henkilöpapereita, esimiesten yhteystietoja sekä esimeriksi nopeusvalvontatutkan sertifikaatteja. Monissa perusteettomissa ja ”ansaintamielessä” tehdyissä pysäytyksissä liikennepoliisien kameroille tallentunut kiemurtelu on ollut traagisen hupaisaa katseltavaa.

Kojelautakameroista on tullut myös tehokas suojautumiskeino ansaintamielessä tahallisia törmäyksiä aiheuttavia kanssa-autoilijoita vastaan. Joillain autoilijoilla on ollut tapana provosoida tahallaan peräänajoja vakuutusyhtiökorvauksien toivossa. Ilman videokuvaa olisi hyvin vaikea todistaa, että peräänajo on ollut äkkijarrutuksen tehneen edellä ajavan auton aiheuttama. Tässä asiassa eräänlaiseksi kansansuosikiksi on kotikaupungissaan Zelenogradissa noussut bussia kuljettava Aleksei Korneejev, joka ei edes yritä väistää edelleen pujahtaneiden ja tahallisen äkkijarrutuksen tehneitä autoja.  Bussikuski on ladannut omalle Youtube-kanavalleen jo parikymmentä videota vastaavanlaisista tilanteista aiheutuneista peltikolareista. Videomateriaalin ansiosta kuljettaja on kaikissa tapauksissa todettu syyttömäksi edellä ajaneen auton aiheuttamaan peräänajoon.

Lopulta kojelautakameroiden käytöstä on tullut Venäjällä eräänlaista kansanhuvia. Parhaita videoita kerätään erityisille asiaan vihkiytyneille sivustoille ja venäläiset sekä ulkomaalaiset tiedotusvälineet saavat näistä videoista suosittua uutismateriaalia. Komeimmat ja harvinaislaatuisimmat videot saavat Youtubessa parhaimmillaan satojatuhansia katsojia. Monista videoista on tullut myös eräänlaisia symboleita autoilijoiden taistelussa virkavallan mielivaltaa vastaan.

Kuva: Kuvakaappaus Aleksei Korneejevin videolta / Youtube

Kommentoi kirjoitusta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.