Suomalainen Venäjä-blogi

Huhut Venäjän parlamentin hajottamisesta voimistuvat

Venäläisissä tiedotusvälineissä on viime päivinä liikkunut huhuja mahdollisesta parlamentin alahuoneen hajottamisesta. Esimerkiksi sanomalehti Kommersant kertoi taannoin korkea-arvoisista lähteistä saamiinsa tietoihin viitaten, että asiasta on käyty keskusteluja jopa presidentinhallinnossa. Sanomalehti Novaja Gazeta on puolestaan kerännyt nimiä parlamentin hajottamista vaativaan kansalaisadressiin. Tavoitteeksi on asetettu 100 000 allekirjoitusta.

Tähän mennessä hätkähdyttävin aiheeseen liittyvä uutinen kuultiin kuitenkin tänään, kun useat tiedotusvälineet uutisoivat merkittävässä tutkimuslaitoksessa valmisteilla olevasta raportista.

Eri tietojen mukaan Tsentr problemnovo analiza (TsPA) –niminen tutkimuslaitos olisi valmistellut raportin, jossa on matemaattisten mallinnusten avulla osoitettu edellisten parlamentti- ja presidentinvaalien yhteydessä tapahtunut vaalivilppi. Raportissa tiettävästi todetaan, että vaalit voittanut Yhtenäinen Venäjä olisi matemaattisten arviomallinnusten mukaan saanut todellisuudessa vain noin 20-25 prosentin kannatuksen viralliseen vaalitulokseen kirjatun 49 prosentin sijaan. Arvio on jopa alempi kuin yhdysvaltalaisrahoitteisen vaalitarkkailijajärjestö Golosin aiemmin tekemät arviot. Erityisen mielenkiintoisen asiasta tekee se, että kohuraporttia valmistelevan laitoksen johdossa on presidentti Vladimir Putinin tukijoihin ja lähipiiriin lukeutuva Venäjän rautatielaitoksen pääjohtaja Vladimir Jakunin.

Mikäli tutkimuslaitoksen arvioihin on uskominen, Venäjän edelliset parlamenttivaalit olisi voittanut Kommunistinen puolue noin 30% kannatusosuudellaan. Presidentinvaalien tuloksesta Jakuninin johtaman laitoksen raportti puolestaan toteaa, että Putin olisi voittanut vaalit vain rimaa hipoen – noin 51% osuudella.  Vladimir Putinin virallinen kannatus oli 63,5%.

Vaikka raportista onkin annettu informaatiota julkisuuteen jo nyt, ei sitä vielä ole julkaistu tutkimuslaitoksen omilla kotisivuilla.

Eri asiantuntijat ovat arvioineet raportin mahdollisia syitä seurauksia ja suurin osa kallistuu uskomaan, että raportilla on poliittinen päämäärä. Yhtenäisen Venäjän aseman heikentäminen saattaisi asiantuntijoiden mukaan kohentaa presidentti Putinin viime kuukausina laskeneita kannatuskäyriä. Tämä saattaisi samalla kohentaa myös aikoinaan Vladimir Putinin kannatukseksi perustetun ja sittemmin tausta-alalle hiipuneen Yleisvenäläinen kansanrintama –liikkeen asemia. Jatkuvien korruptioskandaalien keskipisteessä kiemurteleva Yhtenäinen Venäjä ei viime aikoina enää ole tarjonnut uskottavaa selkänojaa eturivin poliitikoille. Jo se, että vallanpitäjiä lähellä oleva organisaatio on asettanut julkisuudessa Yhtenäisen Venäjän vaalivoiton kyseenalaiseksi, kertoo mielipideilmaston muuttumisesta myös politiikan kanahäkin ylimmillä orsilla. Aiemmin kaikki vaalivilppisyytteet on nimittäin järjestelmällisesti kiistetty, tai niiden vaikutusten on kerrottu olleen vain marginaalisia.

Vaikka raportti tuokin julkisuuteen uuden ”puolivirallisen” näkökulman vaalijärjestelmän vilpillisyydestä, on aivan eri asia, miten tiedot vaikuttavat poliittiseen tilanteeseen käytännössä. Esimerkiksi vaalitarkkailijajärjestö Golosin toiminnanjohtaja Grigori Melkonjan muistuttaa, että parlamentti- ja presidentinvaalien valitusaika on mennyt jo umpeen eivätkä tuomioistuimet ota käsittelyyn vilppikanteita, jotka perustuvat ainoastaan matemaattisiin mallinnuksiin.

Juridisessakaan mielessä parlamentin hajottaminen ei ole läpihuutojuttu. Hajottamisperusteet voivat täyttyä perustuslain mukaan ainoastaan niissä tapauksissa, kun parlamentti esittää epäluottamuksen hallitukselle tai äänestää esityksen pääministeristä nurin kolmella peräkkäisellä kerralla. Muissa tapauksissa parlamentin hajottaminen on perustuslain vastaista.

Näinkin on tosin tapahtunut, kun presidentti Boris Jeltsin vuonna 1993 hajotti hänelle epäkuuliaisen parlamentin ylähuoneen perustuslakia rikkoen. Hajottaminen johti tuolloin perustuslailliseen kriisiin ja parlamenttitalon, eli Valkoisen talon piiritykseen.

Aiheesta kirjoitti myös Suuri ja Mahtava: Kiistely vaalivilpin suuruudesta jatkuu

Viralliset vaalitulokset vs. arviot (TsPA ja Golos)

Virallinen vaalitulos Kohuraportti Golosin arviot
Yhtenäinen Venäjä 49,32 % 20-25% 34,72 %
Kommunistit 19,19 % 30 % 24,79 %
Oikeudenmukainen V. 13,24 % 16-17% 16,68 %
Vladimir Putin 63,60 % 51 % 57 %

Kommentit

kommenttia

Asiasanat: , , , ,

Back to top