Elintarvikkeiden tuontikielto: Tältä pietarilaisissa marketeissa nyt näyttää

Toisin kuin iltapäivälehtien uutisoinnista voisi luulla, Pietarin ruokakauppojen hyllyt eivät ole tyhjillään. Tavaraa riittää, mutta elintarvikkeet ovat kallistuneet ja tuotevalikoima on tuontikiellon myötä silminnähden muuttunut. 


Vierailu pietarilaisissa ruokakaupoissa osoittaa, että kotimainen, valkovenäläinen ja elintarviketuontipakotteiden ulkopuolisten maiden tuotetarjonta on lisääntynyt. Myyntiin on tullut uusia kotimaisia tuotteita ja brändejä, joilla länsituotteiden poistumista markkinoilta yritetään korvata.

Uusien tuotteiden mielikuvamainonta on kahtiajakoista: yhtäältä halutaan korostaa kotimaisuutta, mutta toisaalta markkinoinnissa hyödynnetään myös länsituotteiden laatumielikuvia. Tämän seurauksena varsinkin juustohyllystä on tullut simulacrum: Päällepäin siellä näyttäisi olevan paljonkin länsimaisia tuotteita, mutta todellisuudessa suuri osa niistä on venäläisvalmisteisia.

1. Elintarvikkeiden tuontikielto näkyy alemman- ja keski-segmentin kaupoissa, mutta premium-segmentin kaupoissa on vapaasti myynnissä jopa tuontikiellon alaisista maista peräisin olevia tuotteita, kuten esimerkiksi ilmakuivattua kinkkua tai erikoisjuustoja. Kyse on luultavasti joko vanhoista varastoeristä tai sitten Valko-Venäjän kautta Venäjälle pimeästi tuoduista elintarvikkeista.

Alla oleva kuva on otettu vasilinsaarelaisessa lähiössä toimvassa Azbuka Vkusa –ruokakaupassa.

2. Välittömästi elintarviketuontikiellon astuttua voimaan eräisiin pietarilaisiin ruokakauppoihin alkoi ilmestyä Valja-nimistä voita, jonka paketti muistuttaa erittäin läheisesti myynnistä poistunutta Valio voita. Valja-mummon voita valmistavan yrityksen markkinointijohtaja Anton Dulovin mukaan kyseessä oli tietoinen markkinointikikka, jolla avulla haluttiin hyötyä tunnetusta ja arvostetusta brändistä. Valion voipaketti näyttää tältä.

3. Sama valmistaja hyödyntää tuotteistamisessaan myös muiden pohjoismaisten tuotteiden laatumielikuvia. Tämä ruotsalaisuutta henkivä voi on valmistettu Venäjällä.

Maito-Försaa, varsågod!

4. Pohjoismaisilla tai suomalaisilla laatumielikuvilla ratsastaminen ei ole uusi ilmiö Pietarissa. Paikallisissa ruokakaupoissa on esimerkiksi jo kauan ollut myynnissä suomalaisuutta näkyvästi hyödyntävän ”Tuhansien järvien” –tuotesarjan tuotteita. Tämä juusto on valmistettu Pietarissa ja sen valmistuttaja on suomalainen Jokilaakson Juusto Oy. Juustopaketin slogan: ”Suomalaisen aamun raikkautta”.

5. Skandinaavisia laatumielikuvia huokuu myös tämä Laplandia-kirjolohi.

6. Tämä voipaketti saattaa näyttää saksalaiselta, mutta on valmistettu Venäjällä. Schmackhaft!

7. Saksalaisen näköistä juustoa made in Russia.

8. Ricotta-juustoa made in Russia.

9. Mozzarella-juustoa made in Russia.

Mielenkiinnosta ja kokeilunhalusta ostin maistiaisiksi Venäjällä valmistettua Tilsette-juustoa. Maistiaisiksi valikoitunut hinnaltaan edullisimmasta päästä (6,30 € / kg) ollut juusto muistutti Tilsetteä vain etäisesti ja oli rehellisesti sanottuna melko pahanmakuista. Halvalta bulkkijuustolta en tosin muuta odottanutkaan.

10. Valio valmistaa suosittua Viola-sulatejuustoaan Venäjän meijerissään ja sitä ei tarvitse sulatejuustohyllyiltä kauaa etsiä.

11. Osa tuottajista ratsastaa kotimaisuudella. Kuvassa venäläisvalmisteista ”Venäläistä juustoa”.

12. Ironista kyllä, myös ulkomaiset valmistajat hyödyntävät tuotteissaan kotimaisuutta. Kuvassa Valion Venäjällä valmistamaa ”Venäläistä juustoa”.

”Onnellisten lehmien maidosta!” -paketissa kerrotaan.

13. Samaa tuoteperhettä on myös tämä juusto. Kyseessä on siis suomalaisen Valion Venäjällä valmistama hollantilainen Gouda.

14. Makeiset eivät ole elintarviketuontikiellon piirissä, joten karkkihyllyt näyttävät samanlaisilta kuin ennenkin.

15. Ukrainan presidentti Petro Poroshenkon omistaman Roshen-makeisimperiumin tuotteiden valikoima pietarilaiskaupoissa on selvästi suppeampi kuin aiemmin. Kuvassa näkyvä makeispussi on valmistettu Roshenin Venäjällä Lipetskissä toimivassa tehtaassa.

Share on FacebookTweet about this on Twitter

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>