Vertasiko Putin Yhdysvaltoja Neuvostoliittoon?

120

Moskovassa järjestettiin torstaina vuosittainen Venäjän presidentin Suora linja -kyselytunti. Samanaikaisesti useilla televisiokanavilla esitetyssä tilaisuudessa Vladimir Putin vastaili kansalaisia askarruttaviin kysymyksiin, joita oli ennakkoon ja lähetyksen aikana lähetetty järjestäjien mukaan yhteensä useita miljoonia.

Liki nelituntisessa tilaisuudessa ehdittiin käsitellä yhteensä 90 kysymystä. Suurin osa teemoista, ehkäpä jopa hieman yllättäen, keskittyi sisäpoliittisiin asioihin.

Totuttuun tapaan Putinin ulkopoliittisen kritiikin kärki kohdistui Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan ja sen globaaliin vaikutusvaltaan. Puheessaan Putin meni jopa niin pitkälle, että vertasi Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa Neuvostoliittoon.

Rossia-televisiokanavan toimittaja Maria Sittel esitti Putinille seuraavan kysymyksen:

Poliittisista mielipide-eroista huolimatta meillä on Venäjällä teema, jonka suhteen käytännössä kenelläkään ei ole epäilystä tai tulkintaeroja: Se on voitto Suuressa isänmaallisessa sodassa. Tämä johtuu siitä, että jokaisella Venäjän kansalaisella on suvussaan omia sankareitaan ja tästä syystä jokainen yritys kirjoittaa uudelleen Isänmaallisen sodan historiaa aiheuttaa yleisesti negatiivisia tuntemuksia. Tässä historiassa Neuvostoliitto on laitettu samalle viivalle Natsi-Saksan kanssa ja puna-armeijaa ei pidetä vapauttajana, vaan miehittäjänä. Vladimir Vladimirovitsh, kuinka te rintamalla taistelleen sotilaan poikana suhtaudutte tällaiseen ajatteluun?Maria Sittel

Vladimir Putin vastasi näin:

Se herättää minussa vaikeita tunteita. Asiasta voisi puhua paljon, mutta yritän tiivistää. Ensinnäkin natsismia ja stalinismia ei voi laittaa samalle viivalle, sillä natsit ilmoittivat suoraan, julkisesti ja avoimesti yhdeksi tavoitteekseen kokonaisten etnisten ryhmien tuhoamisen: juutalaisten, mustalaisten ja slaavien. Kaikessa stalinistisen vallan iljettävyydessään, vainoissa ja jopa kokonaisten kansojen pakkosiirroissa, stalinistinen hallinto ei kuitenkaan asettanut tavoitteekseen kansojen tuhoamista. Yrityksissä laittaa samalle linjalle natsismi ja stalinismi, ei siis ole kerta kaikkiaan mitään perusteita. Tämä on ensimmäinen syy.Vladimir Putin

Tämä oli vielä varsin odotettavaa. Mielenkiintoisempi osuus seurasi vastauksen toisessa osassa, jossa Putin käytännössä tuomitsi Neuvostoliiton sodanjälkeisen voimapolitiikan Itä-Euroopassa. Eikä siinä vielä kaikki: Samalla hän tuli verranneeksi Yhdysvaltojen nykyistä ulkopolitiikkaa Neuvostoliittoon. Näin Putin jatkoi:

Toinen syy on sellainen, joka ei välttämättä mairittele meitä. On sanottava, että me - tai siis meidän edeltäjämme - antoivat tällaisille ajatuksille tietyn perusteen. Miksi? Siksi, että maailmansodan jälkeen me yritimme pakottamalla määrätä monille itäeurooppalaisille valtioille omaa malliamme. Me teimme sen käyttämällä voimaa, ja on myönnettävä, että siinä ei ollut mitään hyvää. Tämä toimintamme seuraukset kaikuvat meille vielä tänäänkin. Täytyy muuten sanoa, että amerikkalaiset toimivat tänä päivänä suurin piirtein samalla tavalla, eli yrittävät määrätä omaa malliaan lähes kaikkialla maailmassa. Myös heitä odottaa epäonnistuminen.Vladimir Putin

Varsin yllättävä veto mieheltä, joka neuvostojärjestelmän kasvattina ja Itä-Saksassa työskennellessään itsekin osallistui Neuvostoliiton voimapolitiikan toteuttamiseen.

Putin olisi kernaasti halunnut nähdä Moskovan voitonpäiväjuhlissa arvovaltaisen joukon länsimaailman johtajia, joista useimmat jättivät reissun tänä vuonna väliin Ukrainan tilanteeseen vedoten. Kommentillaan Putin pyrkikin nähtävästi tekemään pesäeroa toisen maailmansodan tapahtumien ja sen jälkeisen ajan Neuvostoliiton voimapolitiikan välille. Tilannehan on se, että entiset liittolaiset ja aseveljet juhlivat Natsi-Saksan kukistumista nyt uusien rintamalinjojen vastakkaisilla puolilla.

Aiheet