Venäläinen kohuaktivisti kuoli Moskovassa

Poliittisilla tempauksillaan Venäjällä kohua herättänyt Voijna .performanssiryhmä jäsen Leonid Nikolajev menehtyi tiistaina Moskovan lähistöllä Domodedovossa. Asiasta kerrottiin torstaina Voijna-ryhmän kotisivuilla.

Vasemmistoradikaaliksi kuvailtu poliittinen performanssitaitelija Leonid Nikolajev, taitelijanimeltään Lenja Päähännussittu, tuli viime vuosina tunnetuksi laajaa huomiota herättäneistä, etupäässä järjestysvaltaa vastaan suunnatuista tempauksistaan.

Leonid Nikolajev

Nikolajev nousi Voijna-ryhmän johtoon vuonna 2010 ja samalle vuodelle ajoittuu myös hänen tuottoisin performanssikautensa.

Ensimmäisen huomiota herättäneen tempauksensa Nikolajev toteutti Moskovan Punaisella torilla, jossa hän oli sininen muoviämpäri päässään juossut presidentinhallinnon viranomaisauton katolle ja tanssinut sillä. Tempauksestaan Nikolajev tuomittiin lievästä huliganismista sakkoihin.

Seuraava tempaus oli kesäkuussa 2010 toteutettu ”Kuinka kana pöllitään” -performanssi. Tempauksessa ryhmän jäsenet näpistivät moskovalaisesta ruokamarketista pakastekanan tunkemalla sen naispuolisen jäsenensä vaginaan. Performanssilla haluttiin kiinnittää huomiota riippumattomien taiteilijoiden tukalaan tilanteeseen sensuuri-ilmapiirissä.

Che Guevaran syntymäpäivänä, 14. päivänä kesäkuuta, Nikolajev toteutti kaikkein tunnetuimman performanssinsa, jossa hän maalasi turvallisuuspalvelu FSB:n Pietarin päärakennuksen vieressä olevaan nostosiltaan jättimäisen, noin 65 metriä korkean peniksen kuvan. Tempauksesta uutisoitiin laajalti myös Suomessa (katso kuva!).

Kaikkien yllätykseksi ryhmälle myönnettiin ”Kyrpä FSB:n panttivankina” -nimisestä performanssista Venäjän valtiollinen Visuaalisen taiteen Innovatsija-palkinto. Eräiden tietojen mukaan ryhmä luovutti palkintorahat vankien oikeuksia ajavalle kansalaisjärjestö Agoralle. Tempauksestaan ryhmä selvisi lievillä sakoilla.

Pari kuukautta tämän tapauksen jälkeen Voijna toteutti Nikolajevin johdolla Pietarin Palatsinaukiolla ”Palatsikumous”-nimisen performanssin, jossa aktivistit kumosivat katolleen useita poliisiautoja. Tästä tempauksesta Nikolajev joutui puoleksi vuodeksi tutkintavankeuteen, josta hänet myöhemmin vapautettiin takuita vastaan. Eräiden tietojen mukaan Nikolajevin takuut maksoi tunnettu brittiläinen katutaiteilija Banksy.

Yhdessä viimeisimmistä Nikolajevin suunnittelemista performansseista Voijna-ryhmän jäsenet roiskivat poliisien päälle virtsaa Pietarissa pidetyn anarkistien mielenosoituksen yhteydessä keväällä 2011.

Voijnalla ja Nikolajevilla oli tiiviit yhteydet Pussy Riot -ryhmään, joka nousi julkisuuteen moskovalaisessa katedraalissa esittämästä performanssistaan ja sitä seuranneista oikeuskäsittelystä ja vankeusrangaistuksesta.

Kuolema

Voijnan kotisivuilla julkaistun tiedon mukaan Leonid Nikolajev kuoli pudottuaan puusta, jonne oli kiivennyt harventamaan oksia. Nikolajev vajosi koomaan ja menehtyi myöhemmin Domodedovon sairaalan teho-osastolla. Ryhmän nykyisen johtajan Olg Bortovnikovin mukaan onnettomuus sattui jo tiistaina.

”Valtiovallan jahtaama ja vuosien ajan maan alla tekaistuilla nimillä elänyt Lenja oli idealistinen raskaan proletaarisen työn kannattaja. Toissapäivänä hän ei palannut töistään. Putosi puusta sahatessaan jotain vitun puunoksia. Vaipui koomaan ja menehtyi teho-osastolla. Tapaamisiin Lenja!”, Oleg Bortovikov kirjoitti ryhmän kotisivuilla torstaina.

Leonid Nikolajev jätti kiistatta näkyvän jälkensä 2000-luvun Venäjän poliittisen aktivismin historiaan.

Voijna

Performanssiryhmä Voijna edustaa poliittisen aktionismin 60-luvulla syntyttä ranskalaista suuntausta, jossa taiteilijat kiinnittävät yhteiskunnan ongelmiin, taiteen sensuurin ja valtajärjestelmän epäkohtiin huomiota absurdeilla, anarkistisilla ja usein makaabereillakin tempauksilla.

Lähteet: free-voina.org, echo.msk.ru, Wikipedia

Kirjoittaja

Helsinkiläinen nettinörtti, jonka työtä ja harrastus on Venäjän tapahtumien seuraaminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *