Viime sunnuntaina venäläinen televisiokanava NTV esitti viikoittaisessa makasiiniohjelmassaan laajan Mannerheimia käsitelleen jutun. Juttu oli otsikoitu venäläisen median tyyliin repäisevästi: ”Natsi vai sankari – Mannerheimin salaisuudet”.

NTV:n juttu liittyy Pietarissa paisuneeseen Mannerheim-kohuun, joka on tähän saakka muhinut pääosin paikallisella tasolla. Kohun taustalla on Carl Gustaf Mannerheimille kesäkuussa Pietarissa paljastettu muistolaatta ja sen saama negatiivinen vastaanotto etupäässä tulenpunaisimpien kommunistien keskuudessa.

mannerheim-2

Muistolaattaa on vaadittu poistettavaksi ja se on ehditty jo töhriäkin kolmeen otteeseen. Pietarin kaupunki on suhtautunut kohuun välttelevästi ja pallotellut laatasta tehtyjä valituksia eri viranomaisinstansseissa. Kiirettä laatan poistamisella ei ole ollut, vaikka sitä on äänekkään vähemmistön taholta kovastikin vaadittu. Vaikka asiasta on kattiloita ja patoja paukutettu, ylivoimaisesti suurin osa pietarilaisista suhtautuu muistolaattaan neutraalin välinpitämättömästi.

Nyt näyttääkin siltä, että kohua halutaan toppuutella ja osoittaa kritisoijille kaapin paikka. NTV:n sunnuntain prime-time -aikaan esittämässä jutussa Mannerheim on nimittäin kiistaton sankari. Valtakunnallisella kanavalla esitetyn jutun näkökulma on sen verran vahvasti Mannerheim-myönteinen, että se saisi monen suomalaisenkin korvat kuumottamaan.

”Jokin aika sitten muistolaatan ympärillä syntynyt kohu vaikuttaa halpamaiselta ja pinnalliselta verrattuna siihen, miten leningradilaiset ja pietarilaiset oikeasti suhtautuvat Mannerheimiin. Marsalkan henkilöhistoria on kirjattu legendaariseen kirjasarjaan Merkittävien henkilöiden elämä ja viimeiset 20 vuotta Pietarissa on toiminut Mannerheimin museo ilman että se olisi herättänyt pienintäkään skandaalia”, juttua varten haastateltu sotilas-asiantuntija Aleksandr Belov aloittaa.

Seuraavaksi lähes kahdeksan minuuttia kestävässä jutussa käydään läpi Mannerheimin henkilöhistoriaa. Belovin lisäksi haastatellaan historiantutkija Vladimir Baryshnikovia ja Helsingin Mannerheim-museon kuraattori Kristina Rankia.

”Täydellinen upseeri”

”Mannerheim ei tehnyt minkäänlaisia rikkeitä eikä myöhästynyt koskaan sovituista tapaamisista. Eräältä lomaltaan hän palasi palvelukseen 17 vuorokautta etuajassa. Kuka muu upseeri olisi muka koskaan tehnyt mitään vastaavaa”, jutun toimittaja kysyy.

Historialliset valokuvat Mannerheimistä vilistävät taustalla toimittajan kerratessa historiaa. Tuossa Mannerheim on tsaari Nikolai II:n kruunajaiskulkueessa aivan hallitsijan vieressä ja tässä on hänen tutkimusmatkoilta ottamiaan hienoja valokuvia. Selostuksen lomassa korviin osuu sellaisia kuvauksia kuin ”täydellinen upseeri”, ”häkellyttävän tunnollinen” ja ”urhea”. Toimittaja kertoo Mannerheimin matkasta Aasiaan ja siitä, kuinka hän raportoi siitä suoraan tsaarille. Mainitsematta eivät jää myöskään Mannerheimin ensimmäisessä maailmansodassa osoittamat uroteot, joista hänelle myönnettiin Pyhän Yrjön kunniamerkki.

Ohjelmassa ei tyydytä hehkuttamaan Mannerheimin ansioita tsaarin palveluksessa, vaan seuraavaksi käsitellään Suomen sisällissotaa ja hänen rooliaan toisessa maailmansodassa.

”Asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia”

”Kohtalon paradoksit ohjasivat Mannerheimin tulevaisuutta. Hän vihasi kommunisteja, jotka tappoivat raukkamaisesti tsaarin. Juuri tämä viha on johtanut niihin kiistoihin, joita hänen persoonansa ympärillä nykyään käydään”, selostaja kertoo.

Toimittaja kertaa, että Mannerheimin vastustajat kritisoivat häntä liittolaisuudesta Hitlerin kanssa, osallistumisesta Leningradin piiritykseen ja vankileirien perustamisesta Itä-Karjalaan.

”Asiat eivät kuitenkaan ole aina niin yksinkertaisia”, toimittaja toteaa, ja ryhtyy puolustelemaan marsalkkaa.

Toimittaja kertoo, että Suomi liittoutui Saksan kanssa Mannerheimin tahdon vastaisesti, että hän ei pitänyt Hitleristä, eikä varsinkaan lämmennyt kansallissosialistiselle aatteelle. Mannerheim ymmärsi jo vuonna -41 Saksan häviävän sodan ja alkoi ”sabotoida” Hitlerin Suomelle antamia käskyjä. Hän ei esimerkiksi totellut vaatimusta Leningradin saartorenkaan sulkemisesta eikä käyttänyt tykistöä kaupungin murjomiseen, jutussa kerrotaan.

NTV:n toimittaja myöntää, että suomalaisilla vankileireillä kuoli turhaan kymmeniä tuhansia venäläisiä, mutta samaan hengenvetoon näytetään neuvostosotavankien käsityönä tekemää Leijona-vaakunaa, jonka toiselle puolelle vangit olivat kirjoittaneet Mannerheimille osoitetun, kiitoksena hyvästä kohtelusta kirjoitetun viestin. Lopuksi jutussa muistutetaan myös siitä, että Mannerheim loi sotien jälkeen pohjan niille hyville suhteille, jotka Suomen ja Venäjän välillä vallitsevat yhä edelleen.

mannerheim-3

”Mannerheimia voi siis ainakin osittain kiittää siitä, että pakotepolitiikasta huolimatta tilanne Suomen ja Venäjän rajalla on rauhallinen”, toimittaja sanoo.

Juttua varten haastateltu Aleksandr Belov kiteyttää lopuksi ajatuksensa muistolaattakohusta:

”On sivistyneitä ihmisiä ja on vähemmän sivistyneitä ihmisiä. On ihmisiä, jotka osaavat tarkastella Mannerheimia laajasta perspektiivistä ja on ihmisiä, jotka näkevät hänessä vain yhden puolen. On myös niitä, jotka syystä tai toisesta haluavat kärjistää tilannetta muistolaatan ympärillä.”

Kansallinen sovinto 2017

Tässä vaiheessa on hyvä todeta, että NTV on epäsuorasti valtion rahoittama kanava ja toimituspolitiikaltaan sen sanotaan heijastelevan niin sanottua virallista totuutta. Suuressa kuvassa on siis lopulta lähestulkoon merkityksetöntä, mitä paikalliset pietarilaiset kommunistit, heitä tukeva paikallinen verkkouutistoimisto tai pari bloggaajaa Mannerheimista kirjoittelevat. Mielipiteenmuodostuksen osalta suurin merkitys on sillä, mitä televisiossa sanotaan.

Samalla täytyy kuitenkin muistaa, että toisin kuin monesti luullaan ja usein väitetäänkin, joka ainoa asia Venäjällä ei ole Kremlin tai Putinin tahdosta riippuvaista tai niiden ohjauksessa. NTV:n jutusta huolimatta voi siis olla, että Pietarin kaupunki päätyy poistamaan muistolaatan kyllästyttyään protestoijiin. Toisaalta voi yhtä hyvin myös olla, että laatta jää seinään protesteista huolimatta.

Mannerheimin muistolaattahankkeella on ollut alun alkaenkin korkea-arvioisia suojelijoita Venäjän poliittisessa sisäpiirissä. Syitä laatan paljastamiselle juuri nyt, voi suomalaisnäkökulmasta hakea esimerkiksi naapurin miellyttämishalusta tai ”pidä ystävät lähellä” -tavoitteista. Tätä tarkoitusta varten olisi tosin ollut monia suoraviivaisempiakin keinoja ja toisaalta Mannerheim jakaa Suomessakin mielipiteitä laidasta laitaan.

Todennäköisemmin taustalla on ensi vuonna käynnistyvä vallankumouksen muisteluvuosi. Vuoteen on ladattu odotuksia eräänlaisesta kansallisesta sovinnosta, jossa erityisesti vanhemman väestön keskuudessa vallitsevaa, vielä neuvostoajalta periytyvää punaisten ja valkoisten vastakkainasettelua, pyritään loiventamaan tuomalla positiivisella tavalla esille myös valkoisen puolen sankareita. Bolshevikeille uusia muistomerkkejä ei ole luvassa, sillä niitä Venäjä on neuvostoajoilta perinyt muutenkin tarpeeksi.

Jossain yhteyksissä näkee tulkintoja ja muodikkaita narratiiveja, joiden mukaan Venäjä olisi kehityksessään palaamassa takaisin Neuvostoliittoon. Tulkinta on laiska ja pintapuolinen. Yksinkertaistettujen historiallisten analogioiden tekeminen on ylipäätään tyhjänpäiväistä, mutta jos vertailuja haluaa kuitenkin tehdä, niin yhtäläisyyksiä nyky-Venäjän kehityksestä kannattaa ennemminkin etsiä Venäjän keisarikunnasta kuin Neuvostoliitosta.

Aiheet