Pietarilaiset jäivät tänä vuonna kotiin

Viipurin tullipiirin julkaisemien tilastojen mukaan venäläisten matkat Suomeen vähenivät joulukuun alkupuoliskolla yli kolmanneksella viime vuoteen verrattuna. Väheneminen näkyi konkreettisesti myös itärajalla: viime vuosilta tutuiksi tulleita tuntikausien rajajonoja ei tänä vuonna nähty. Sen sijaan Pietarissa riitti elämää ja vilskettä, kun ulkomaanmatkansa tänä vuonna väliin jättäneet pietarilaiset jäivät lomailemaan kotikaupunkiinsa.

Jatka lukemista

Ulkomaantuonnin substituutiosta talouspolitiikan muotisana

Ulkomaantuonnin substituutiosta (импортзамещение) on virkamiesten ja poliitikkojen puheissa tullut viime aikoina samanlainen muotitermi kuin esimerkiksi modernisaatiosta, innovaatioista tai nanoteknologiasta. Termi on noussut vauhdilla julkiseen puheeseen erityisesti Venäjälle asetettujen talouspakotteiden ja vastapakotteiden myötä. Taustalla on ajatus siitä, että Venäjän pitäisi pyrkiä korvaamaan ulkomaantuontia omalla kotimaisella tuotannollaan.

Jatka lukemista